Kokkis 1. ja 2. päivä

Maanantaina alkoi Myllypuron nuorisotalolla kokkipäiväleiri. Aloitettiin ensiksi tutustumisleikeillä salissa, jotta lapset oppisivat tuntemaan toisensa. Ruoan suhteen aloitimme monen lapsen lempiruoalla eli perunamuusilla ja lihapullilla. Päivä alkoi hieman haastavasti keittiön puolella, mutta selviydyimme hyvin. Perunamuusi oli erittäin hyvää ja myös lihapullat, mutta niiden koostumuksessa jäi vielä parantamisen varaa. Jälkiruoaksi tehtiin vielä pannukakkuja, jotka tuntui maistuvan hyvin lapsille.

Tiistaina teimme spagettia ja jauhelihakastiketta. Keittiötoimet sujuivat huomattavasti paremmin, kuin maanantaina ja ruokakin syntyi paljon nopeammin. Spagetti ja jauhelihakastike onnistui todella hyvin ja kaikki lapset pitivät siitä todella paljon. Jälkiruoaksi teimme valkosuklaa- ja tummasuklaamuffineja, joita tuli tehtyä hieman liikaa. Tämän johdosta lapset saivat viedä muffineja myös kotiin päivän päätyttyä. Leikimme myös salissa erilaisia palloiluleikkejä, kuten polttopalloa ja “kaikki polttaa kaikkia”.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *