Nutafutis 2019 – ensimmäinen viikko

Ensimmäinen päivä

 

Tulimme töihin klo. 9 Myllypuron nuorisotalolle  ja aamukokous alkoi saman tien. Näimme uudet työkaverimme ensimmästä kertaa samassa tilassa. Kukaan ei uskaltanut puhua mitään ja tunnelma oli muutenkin hieman flegmaattinen. Ohjaajamme Tan onnistui kuitenkin energisyydellään saamaan muutkin innostumaan enemmän. Aamukokouksessa kävimme läpi vielä viimeisetkin säännöt ja kirjasimme päiväohjelman ylös. Emme kuitenkaan tienneet, mitä päivä voisikaaan tuoda tullessaan ja päiväohjelman noudattaminen olikin haastavampaa, kuin olisi osannut odottaa.

Lähdimme kentälle noin yhdeltätoista, kenttä oli kuitenkin täysin autio. Kahdentoista aikoihin porukkaa alkoi valumaan paikalle. Yhden aikoihin saimme jo hyvät pelit pystyyn ja lyhyen ruokatauon jälkeen sama ahkera meno jatkui. Päivän kuluessa huomasimme, että yksityiskohtaisesta suunnitelmasta on vaikeaa tai melkein mahdotonta pitää kiinni.

Päivä päättyi hyvissä tunnelmissa ja lähdimme takaisin Nutalle neljän aikoihin. Kaikki olivat kuuman ja aurinkoisen päivän jälkeen väsyneitä mutta kuitenkin hyvillä mielillä liikenteessä. Loppukokouksen aikana kävimme päivän läpi, ja tulimme siihen tulokseen, että päivä meni ensimmäiseksi päiväksi melko hyvin.

 

Toinen päivä

 

Töihin tulimme taas kello 9. Aamukokous meni huomattavasti rennommissa tunnelmissa, kuin ensimmäisenä päivänä. Emme tehneet yhtä yksityiskohtaista suunnitelmaa, kuin maanantaina. Kävimme kaupassa läheisessä kaupassa ostamassa palkintoja erilaisiin kisoihin ja skaboihin.

Kentälle menimme taas samoihin aikohin kuin edellisenäkin päivänä. Eid- juhlan takia pelaajia oli kentällä kuitenkin huomattavasti vähemmän kuin maanantaina. Nuoria alkoi saapumaan paikalle taas samoihin aikoihin. Tänään ei pelaajamäärän takia saatu isoja pelejä aikaan, vaan järjestimme enemmän pieniä kisoja palkinnoilla. Saimme myös tutustuttua nuoriin ja toisiin ohjaajiin vallan hyvin, istuimme välillä ringissä yhdessä ja höpöttelimme niitä ja näitä. Välillä päätimme järjestää lisää kisoja.

Loppukokouksessa kaikilla oli päivästä onnistunut, mutta väsynyt fiilis.

 

Kolmas ja neljäs päivä

 

Aamukokouksessa ohjaajat näyttivät lopen uupuneilta. Molemmista päivästä oli ennustettu tulevan kuuma, mutta kentällä oli kuitenkin suhteellisen paljon pelaajia. Ohjaajamme saivat edistyksellisiä ideoita kuumuuden helpottamiseen: kanisteri kylmällä vedellä varusettuna ja sanko + sieniä, joiden avulla voi viilentää itseään. Saimme taas pelit käyntiin ja vieläkin enemmän skaboja. Päivät sujuivat kaikin puolin mallikkaasti ja päivärutiini oli jo kehittynyt ja sen takia päivät olivat hyvin samanlaiset. Kuumuus aiheutti väsymystä ja tuskaa. Päivistä kutenkin selvittiin hengissä ja vähin ongelmin.

 

Viikon viides, ja viimeinen päivä

 

Kävimme aamulla läpi fiiliskierroksen ja kaikki olivat (taas vaihteeksi) väsyneitä. Tajusimme kuitenkin, että kentälle mentäessä energiatasomme nousevat joka kerta tarvittavalle tasolle. Tänään ajattelimme toimia melko samojen kuvioiden mukaan, kuin edellisinä päivinä. Odotamme päivältä mahtavia fiiliksiä ja upeaa tunnelmaa kaikilta osallistujilta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *